Sumujen keskellä

Ensimmäinen blogipohdintani, tässä se tulee! :) Kommentoi, jaa omia ajatuksiasi ja pohdintojasi. Olisi kiva kuulla sinunkin ajatuksiasi.

”Näin sanoo Herra, Jumala: Minä etsin itse lampaani ja pidän niistä huolen. Niin kuin paimen pitää huolta lampaistaan, kun ne ovat hajaantuneet hänen ympäriltään, niin minä huolehdin lampaistani ja haen ne turvaan kaikkialta, minne ne sumuisena ja synkkänä päivänä ovat kaikonneet.” 

Hesekiel 34:11-12

Olen jonkin aikaa kokenut kulkevani tien viertä, näin niin kuin hengellisesti ajateltuna. Jossain taustalla on muistot siitä, kun tiesi selkeästi mitä tehdä, minne mennä ja kuinka seurata Jumalaa. Tai selkeästi ja selkeästi, mutta ainakin selkeämmin.  Kuvittelin tietäväni, mutta sainkin tietää kuvittelevani. Sain kokea, että elämä koulii ja uskoakin punnitaan useaan otteeseen. 

Matkalla surujen, sumujen ja synkkien päivien keskellä tie on usein vaikeasti hahmotettavissa. Silloin tulee usein kuljettua väärään suuntaan tai ainakin hyvin hapuillen eteenpäin, jos oikealla tiellä onkin.  Helposti kompastuu ja loukkaa itsensä, kun ei ymmärrä varoa tielle tulevia kiviä tai kuoppia.

Olen pysähtynyt moneen kertaan kielletyn hedelmän juurelle. Onko Jumala todellakin sanonut. Onko sillä mitään merkitystä, mitä Jumala on sanonut. Koskeeko se minua, tässä ja nyt, näissä olosuhteissa – ei kai sentään? Onhan minulla päätösvalta elämässäni, minä saan tehdä mitä minä itse haluan – enkö saakin? Ja totta kai saan. Sehän ihmisenä olemisessa onkin hienoa, mutta samalla niin raastavaa. Jumalan kämmenelläkin saan hakata päätäni seinään, jos siltä tuntuu.  Seuraukset eivät aina vain ole niin mukavat…

Mihin rajaan asti omaa toimintaa voi selittää omilla kriiseillä ja psykologisilla käyttäytymismalleilla – ja missä kohtaa kulkee se tietoinen raja, jolloin tiedän toimivani Jumalan tahtoa vastaan, jolloin tiedän rikkovani sekä itseäni että lähellä olevaa ihmistä? Päättyykö armo, onko armolla rajat? Missä kohtaa Jumalan kärsivällisyys meitä kohtaan päättyy - vai päättyykö se?

Kuinka lohduttavalta tuntui pitkästä aikaa lukea ajatuksella tämä Hesekielin kirjan kohta. Jumala haluaa sanoa minulle, ja sinulle myös, rakas lukija, että ”minä huolehdin lampaistani ja haen ne turvaan kaikkialta, minne ne sumuisena ja synkkänä päivänä ovat kaikonneet.” Jos kuljenkin hapuillen tai suorastaan juoksen karkuun ja väärään suuntaan, Jumala ei hylkää eikä jätä. Hän on luvannut hakea minut luokseen turvaan. Jos kuljenkin nyt sumussa, odotan sydämestäni sitä, että näen jälleen.

Hienon kuvan lähde on tässä: http://hazor.iki.fi/2004/sumu/DSCN9413-Sumu.html